Tilitoimistossamme kaikki hyvin

Kiireisen kevään jälkeen olemme jälleen
päässeet tasapainoon töidemme kanssa. Tiina Raatikainen 23.5.16_11 rajattuTilinpäätöskiireet on pääosin ohitettu ja resurssitilanteemme on saatu kuntoon. Otamme mielellämme jälleen vastaan uusia asiakkaita toimiva yhteistyö ja monivuotinen ja hyvä asiakassuhde tavoitteenamme.

Uusia työntekijöitä
Tilitoimistossamme aloitti kaksi uutta työntekijää toukokuun alussa. Saimme joukkomme KLT-kirjanpitäjä Miia Myllymäen ja kirjanpitäjä Mari Rajasalon. Haluamme kiittää Miia ja Maria, että ovat valinneet Aldian työpaikakseen. Kumpikin heistä on jo nyt osoittautunut loistavaksi työntekijäksi, joiden palveluista asiakkaamme saavat nauttia tulevina vuosina.

Vuosi 2015
Vuosi 2015 sujui tilitoimistossamme suunnitelmien mukaan. Kasvumme ed. vuoteen verrattuna oli yli 10 prosenttia, liikevaihtomme oli liki 900 te. Työntekijöitä tilitoimistossamme oli tilikaudella keskimäärin yhdeksän henkilöä. Kasvumme on hidastunut toivotusti edellisiin vuosiin verrattuna, jolloin vuosittainen kasvu vaihteli 25-50 prosentin välillä. Näin hurjiin kasvulukuihin emme enää tähtää. Haluamme kasvaa hallitusti, jotta palvelumme laatu ei kärsi liiallisista muutoksista työyhteisössämme.

Vuosi 2016
Kuluvan vuoden 2016 liikevaihtoennusteemme on 1 me, mikä tarkoittaa niin ikään reilun 10 prosentin kasvua. Nähtäväksi jää, meneekö tuo maaginen luku rikki tänä vai ensi vuonna. Meille sopii kumpikin vaihtoehto. Henkilökuntaa meillä on 10 henkilöä. Tänä vuonna tähtäämme ennen kaikkea palvelumme laatuun ja työntekijöiden hyvinvointiin. Kasvu syntyy siinä rinnalla, kun sekä asiakkaamme että työntekijämme voivat hyvin.

Näillä mietteillä palaamme tilitoimistomme perustamisen alkulähteille. Aldia on perustettu 2007 tavoitteena luoda moderni tilitoimisto, jossa sekä asiakkaat että työntekijät voivat hyvin. Tämä on ollut välillä haasteellista, mutta kokonaisuus on onnistunut. Siitä kiitos asiakkaillemme ja työntekijöillemme!

Hyvää kevättä toivotellen

Tiina Raatikainen

Avainsanat: ,

Kategoria: Blogi