Tilitoimistoarkea

Tilitoimistomme arki ei rajoitu virka-aikaan. Kirjanpitäjämme ovat perusluonteeltaan tunnollisia ja välittävät asiakkaistaan aidosti. Heillä on ainainen huoli, että ”tulihan kaikki asiat tänään hoidettua varmasti ja virheettömästi”.

Arki jatkuu pitkälle iltaan vapaa-ajasta puhumattakaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että perheen kanssa puuhastelun ohella, kirjanpitäjämme samanaikaisesti miettivät omien asiakkaidensa ajankohtaisia asioita. Asiakkaiden asiat hiipivät sitkeästi myös yöuniin. Toisaalta se on ihan luonnollistakin. Ihminen kun tuppaa näkemään unia asioista, joita päivän ja illan mittaan pohdiskelee. Usein kerromme toisillemme näistä mielenkiintoisista unistamme, jotka toisinaan johtavat jopa jonkun ongelmakohdan ratkaisemiseen.

Tilitoimistotyö ei todellakaan ole tylsää tai rutiininomaista. Päiviimme mahtuu monenlaisia asiakkaidemme pulmia ja kysymyksiä. Kaikki eivät välttämättä liity taloushallintoon, mutta yritystoiminta on kokonaisuuksien hallintaa ja tässä kaikessa pyrimme olemaan asiakkaillemme apuna tarpeen mukaan.

Työmme on erittäin haastavaa ja mielenkiintoista. Työhömme luonnollisesti kuuluu rutiinien hoitaminen, mutta valtaosa työstämme on ihan muuta. Tilitoimistotyö on ihmisten kanssa tekemistä, ongelmien onnistuneesti ratkaisemista ja jatkuvaa itsensä kehittämistä. Vero- ja kirjanpitoasioiden ja hallinta sinänsä on jo haasteellista. Tärkeintä kuitenkin on ihmisten kanssa tekeminen ja se, että pystyy oikeasti auttamaan yrittäjiä ja olemaan heille tukena heidän jokapäiväisessä toiminnassaan. Se on se, mistä tulee hyvä mieli ja tunne, että olemme oikealla alalla.

Tunnollisille ja empaattisille ihmisille tilitoimistouraa suositellen
Tiina Raatikainen

Kategoria: Blogi